Katseet lähelle!

Parivuotinen taival Ystäväkylän parissa on nyt päättynyt, haluamme kiittää vielä kerran lämpimästi kaikkia toimintaan osallistuneita ja toteutuksessa auttaneita!

Hankkeen loppujulkaisu Katse lähelle esittelee hankkeen toimintaa ja onnistuneimpia konsepteja, kannattaa tutustua täällä!katseet lahelle

Kaiken kaikkiaan hankkeen isommat tapahtumat ja kampanjat sekä asukastoimijoiden välinen maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta edistänyt ystäväkylätoiminta keräsivät noin 13 500 osallistujaa.

Parhaita onnistumisia  olivat pirkanmaalaista paikallisteatteriosaamista esitelleet Lähiteatteria ja Lähiherkkuja –näytökset, paikallisyhdistysten toimintaa tukenut Lähivastuukampanja, hankkeen päätapahtumana toiminut kylät kaupungin keskustaan tuonut Hämeenpuiston Kyläraitti –tapahtuma sekä yhdessä Moro-lehden kanssa järjestetyt Lähiruokasafarit. Erityistä kiitosta saimme aidon paikallisuuden ja lähituotteiden esiintuomisesta, tälle työlle on selvästi olemassa kasvava tilaus ja tarve.

Siksi erittäin iloinen uutinen on, että Hämeenpuiston Kyläraitti, Lähiruokasafari ja Lähivastuukampanja saavat jatkoa myös tänä vuonna Ekokumppanien vetämänä. Tästä ensisijainen kiitos kuuluu Ystäväkylä-hankkeen tärkeimmille yhteistyökumppaneille, Pirkanmaan Osuuskaupalle ja LähiTapiolalle, Pirkan Kylät ry:lle, 4H-järjestölle sekä Aamulehden Morolle.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Ystäväkylän joulukorttikampanjan palkinnot arvottu

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Ystäväkylän sähköisen joulukorttipalvelun bonuksena arvotut Pirkanmaan Osuuskaupan ja LähiTapiolan tarjoamat jouluyllätykset oivat löytäneet saajansa. Joulupukki muistaa vielä näin jälkijunassa seuraavia henkilöitä:

S-ryhmän 20 € lahjakortti

Seppo Pohjaväre, Reijo Kahelin, Sami Kurkela, Kirsi Toskala, Jorma Pihlajamäki

LähiTapiolan turvallisuustuotepaketti (sis. sammutuspeite ja palovaroitin)

Janne Murtonen, Ritva Pihlaja, Vappu Laaksonen, Satu Karvinen, Anne Qwick

Kiitos vielä kaikille kortteja lähettäneille ja menestyksellistä vuotta 2014 kaikille!

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähetä sähköiset jouluterveiset Ystäväkylän eJoulukortilla

Ystäväkylän eJoulukortti tarjoaa nyt mahdollisuuden lähettää ekologisen joulutervehdyksen ystäville, tuttaville, amerikansukulaisille tai vaikka kylän miehille. Voit valita mieleisesi kuvan joko omalta kylältä tai muista paikallisista maisemista ja kirjoittaa siihen omat jouluterveisesi vastaanottajalle, sitten vain kortti eteenpäin!

Tutustu palveluun ja lähetä joulutervehdys täällä: http://www.ystavakyla.fi/ystavakyla.fi/ecard/uusi

Sekä kortin vastaanottajien että lähettäjien kesken arvotaan 5 kpl Pirkanmaan Osuuskaupan lahjakortteja ja 5 kpl LähiTapiolan tarjoamia sammutuspeitteen ja palovaroittimen sisältäviä turvallisuuspaketteja. Voittajat selviävät 7.1.2014 eli pieni yllätysjoululahja voi odottaa vielä joulun jälkeenkin, ei muuta kuin lähettelemään!

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähiruokasafari ja Hämeenpuiston Kyläraitti paikallistalouden edistäjinä

Hankkeemme keskeisenä tavoitteena on ollut tuoda läheltä löytyvät arvokkaat asiat yhä useamman tietoisuuteen ja lisätä näin lähialueiden palvelutarjonnan hyödyntämistä. Tätä tavoitetta olemme edistäneet onnistuneesti luomalla aivan uudenlaisia konsepteja ja tapahtumia. Syystuulen tuivertaessa ja varistaessa  puiden lehtiä on mukava luoda katsaus kesän lämpöön.

Kesäkuun toisena lauantaina järjestimme Tampereella Hämeenpuiston Kyläraitti -tapahtuman, jonka pääosassa olivat Pirkanmaan kylät sekä kyliltä löytyvät asukastoimijat ja pienyrittäjät. Elokuussa järjestimme Lähiruokasafarin, jossa kuluttajat kiersivät paikallisia maatiloja ja lähiruokapuoteja tutustuen lähimakujen maailmaan. Mitä näistä tapahtumista jäi käteen?

Hämeenpuiston Kyläraitti toi kylien tuotteet, ihmiset ja ilmiöt keskelle kaupunkia

Tapahtuma kokosi Hämeenpuistoon yli 30 kylää ja noin 70 kyliltä löytyvää yritystä ja järjestöä. Mukana oli myös lukuisia Ystäväkylän yhteistyökumppaneita niin kyliltä kuin kaupungeistakin. Kylät järjestivät pisteillään mielenkiintoista ja kotiseutuaan tunnetuksi tekevää ohjelmaa. Tarjolla oli monenlaista tuotetta tutustuttavaksi ja kotiin ostettavaksi. Myyntiin saatiin kesän ensimmäisiä mansikoita ja montaa muuta lähiherkkua. Paikalle oli tuotu ihasteltavaksi erilaisia vetonauloja kutusta saunanlauteisiin ja sahdin tekoon.

P1070335

 

 

 

 

 

 

Kylien pisteiden lisäksi hanke järjesti   yleisölle kiinnostavaa ohjelmaa Tapahtuma-aukiolle pystytetyssä ohjelmateltassa. Ohjelmanumeroista suosituimpia oli yhdessä Moro-lehden kanssa järjestetty ”Moron Juniorit Lähikokkisodassa”, jossa juniorikokit valmistivat lähiruokaa yhdessä Tampereen huippukokkien kanssa.

P1070382

 

 

 

 

 

Junioritiimeiltä valmistuivat käden käänteessä upeat annokset, jotka arvovaltainen tuomaristo arvosteli, mutta viimekädessä yleisö äänesti voittajajoukkueen. Ohjelmateltassa palveli tapahtuman ajan Rönnvikin viinitilan tunnelmallinen Lähiviinitupa, jossa päästiin maistelemaan tilaviinien parhaimmistoa.

P1070400

 

 

 

 

 

 

 

 

Kyläraitilla vieraili noin 4500 henkilöä. Tapahtuman kehuttiin tuoneen onnistuneesti esille paikallisia asioita ja toimijoita. Aitoudellaan se erottautui monista muista markkinoista, joissa paikallistuotteiden seasta löytyy runsaasti kauempaakin roudattua rihkaamaa. Tällä kertaa tuotteet olivat aidosti maakunnallisia. Myös tunnelmaa kaikkineen kiiteltiin erinomaiseksi ja jatkoa tapahtumalle toivottiin niin yleisön kuin näytteilleasettajienkin puolelta. Asiakkaat olivat iloisella mielellä liikenteessä ja kylien esittelypisteet näyttivät upeilta – vaivaa oltiin monella kylällä nähty, talkoovoimin.

Ystäväkylä on tyytyväinen tapahtumaan ja pyrkii järjestämään sille jatkoa. Tämänkaltaiselle tapahtumalle on selvästi olemassa tarvetta.

Lähiruokasafari moninkertaisti tilojen kävijämäärät

Hankkeen tärkeimpiin tapahtumiin kuului myös toista kertaa järjestetty Lähiruokasafari, joka kokosi yhteen Pirkanmaalaisia lähiruoan tuottajia, myyjiä ja kuluttajia. Edellisvuoden tapaan Ystäväkylä-hankkeen yhteistyökumppani Moro-lehti julkaisi sivuillaan safarikartan, jonka avulla lehden lukijoiden oli helppo lähteä tutustumaan paikallisiin pientuottajiin ja noutamaan ruokaa suoraan tiloilta.  Tämän konkreettisemmin suoramyynti ei olisi voinut tapahtua, sillä monet pääsivät poimimaan satoa suoraan pellosta! Tänä vuonna Ystäväkylä panosti erityisesti hankkeen sivuilta löytyneeseen sähköiseen safarikarttaan, joka palveli erinomaisesti myös uusinta mobiiliteknologiaa.

Lähiruokasafari 2013 016

 

 

 

 

 

Viime vuoden tapaan hankkeen ja Moron safaribussi täyttyi innokkaista lähiruoan ystävistä. Safarireissun arvontaan osallistui 550 ihmistä, joten valitettavasti vain murto-osa mahtui mukaan tiloja kiertävään bussiin. Toivottavasti muutkin arvontaan osallistuneet pääsivät kiertämään tiloja omatoimisesti.

Sää suosi tapahtumaa ja suurin osa tiloista ilmoitti kävijämäärien moninkertaistuneen tavanomaisesta elokuun viikonlopusta. Osan tuottajista kävijämäärät yllättivät täydellisesti. Jopa myytävät tuotteet pääsivät paikoin loppumaan. Tulevaisuudessa tiedetäänkin olla viisaampia.

Lähiruokasafari 2013 057

 

 

 

 

 

Lähiruokasafari tarjosi erinomaisen mahdollisuuden päästä vierailemaan tiloille, joille ei normaalisti olisi ollut mahdollista lähteä. Safaripäivänä ovensa pitivät auki monet tilat, jotka eivät normaalisti sitä olisi tehneet. Lähiruokasafari täytti tarkoituksensa tuoda tunnetuksi yhä useampia pirkanmaalaisia suoramyyntitiloja. Saaduissa palautteissa päivän uskottiin olevan kaikille osallistuneille myönteinen kokemus ja perinnettä toivottiin vietäväksi eteenpäin.

 

Lähiruokasafari 2013 031

 

 

 

 

 

Kahisevaa pussinpohjalle ja sisältöä elämään

Sekä Hämeenpuiston Kyläraitissa että Lähiruokasafarissa lukuisat lähituotteet vaihtoivat omistajaa. Ihmiset pääsivät tutustumaan aivan uusiin paikkoihin, ihmisiin ja makuihin. Ilman näitä tapahtumia moni tuttavuus olisi jäänyt tekemättä ja kokemus jakamatta. Tiloilla ja Hämeenpuistossa kuultiin tarinoita, jotka olisivat jääneet muutoin kuulematta. Tapahtumat näkyvät positiivisena piikkinä tuottajien tilipusseissa. Lisäksi ne ovat antaneet sisältöä monien kesään, avanneet silmiä siihen kuinka hienoja asioita meiltä löytyy – lähempää kuin olisi arvannutkaan.

 

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähivastuukampanjan kuulumiset kesältä 2013

Raudanmaalla nuoret pääsivät työn makuun

Raudanmaan Nuorisoseura Kangasalla ehti kesän aikana vetää todella monenlaista toimintaa. Kesä avattiin lasten ja nuorten kulttuuriviikolla 3.-8.6. Se sisälsi kaiken kaikkiaan 12 toimintapajaa ja päätöskahvilan, jossa esiteltiin viikon aikana tehtyjä töitä ja opittuja taitoja vanhemmille ja isovanhemmille. Lisäksi päättäjäisissä lanseerattiin NS-leivos, jonka toteutti 19-vuotias kondiittori. Kulttuuriviikon 17-vuotias koordinaattori ja dokumentoija palkattiin Lähivastuukampanjan toimintatonnin avulla. Tonnin turvin saatiin lisäksi palkattua kaksi nuorta poikaa ohjaamaan lapsille pallokerhoa kerran viikossa kesä-heinäkuun ajaksi.

Kulttuuriviikolla päästiin tekemään ja touhuamaan kaikenlaista hienoa omin käsin. Kuva Aino-Sofia Niklas-Salminen/Raudanmaan Nuorisoseura

Lisää Aino-Sofia Niklas-Salmisen todella hienoja otoksia Kulttuuriviikolta voi käydä ihailemassa täällä.

Kesä oli muutenkin täynnä aktiivista toimintaa. Kylän omin voimin järjestämä uimakoulu pidettiin 24.6.-5.7., kahdessa eri ryhmässä. Harmonikkaleiri nuorille toteutettiin 1.-4.7. ja päiväleiri 5.-9.8. Päiväleirille palkattiin vastuuohjaajan avuksi kolme paikallista nuorta apuohjaajaa. Eräs apuohjaajista kirjoitti leiristä myös jutun Kangasalan Sanomiin. Kesän hyvä draivi poiki myös nuorille suunnatun koirakurssin, joka on näillä näkymin toteutumassa syksyn aikana naapurikylässä sekä kylän omien kotisivujen uudistamisen.

Kaiken kaikkiaan kylä sai kampanjasta hyvää potkua toimintaan. Se mahdollisti palkanmaksun nuorille, joiden alun perin oli tarkoitus toimia vastaavissa tehtävissä vapaaehtoistyönä. Palkkasuhde oli neljälle heistä aivan ensimmäinen ja tutustutti heidät työsopimuksiin, palkka- ja työtodistuksiin. Työ oli myös viidelle heistä ainoa kesätyö. Työn saamisella ja nimenomaan palkkatyöllä oli heille iso merkitys työn pituudesta ja palkasta riippumatta.  Lisäksi yhdistys profiloitui myös kuntaan päin mahdollisena nuorten työllistäjänä ja ensimmäistä kertaa kävi niin, että paikallinen nuori tuli tarjoamaan omaa ideaansa nuorille suunnatusta koirakurssista. Onneksi sekin saatiin pienen mutkan kautta tuupattua eteenpäin.

Kolhoon nousi tyttöjen oma toimintapiste

Mänttä-Vilppulassa sijaitseva Kolhon kylä sai toimintatonnin tyttöjen toimintapisteen toteuttamiseksi nuorisotilalle. Idea oli kolholaisten tyttöjen oma ja kesän 2013 aikana tyttöporukka toteutti toimintapisteen alusta lähtien: ideoivat, maalasivat seinät, tekivät verhot, koristelivat kukkapurkit, ostivat askartelutarvikkeita ja paljon muuta. Projektin toteuttaminen kokonaisuudessaan oli huikea juttu eikä olisi ollut mahdollinen ilman toimintarahaa. Nykyisessä hankalassa taloustilanteessa esimerkiksi kaupunki ei olisi lähtenyt tällaista projektia rahoittamaan.

Toimintapisteen ylpeät luojat. Kuva Tanja Mäkelä

Toimintapisteen ylpeät luojat. Kuva Tanja Mäkelä

Projektia toteuttaneet tytöt olivat innokkaita ja sitoutuneita. Vielä toimintapisteen avajaisissakin 20.8. he auttoivat kahvituksessa ja tekivät lehtijutun: haastattelivat ja kuvasivat kävijöitä. Tytöille projekti oli muutenkin tärkeä: he saivat toteuttaa jotain alusta loppuun asti, ideoinnista avajaisiin ja tutustua siihen, millaista tällaisen projektin tekeminen on. Valmistumisen jälkeen toimintapiste on ollut kovassa käytössä ja mm. 4H on vetänyt kerhoa toimintapistettä hyödyntäen. Muutama poika on myös ilmoittanut halukkuutensa tulla ensi kesäksi ”töihin”, kun on nähnyt, mitä omalla tekemisellä on saatu aikaan.

Nuoret koululaiset saivat tekemistä alkukesään Hämeenkyrössä

Hämeenkyrössä 4H-yhdistys ry järjesti Lähivastuukampanjalta saamallaan toimintatonnilla 3.-20.6. 2013 Koskilinnan nuorisotiloilla kesäloman puuhapajan alakouluikäisille. Puuhapaja työllisti kaksi hämeenkyröläistä nuorta, jotka toimivat pajalla ohjaajina. Nuorten tehtävänä oli yhdessä suunnitella ja toteuttaa pajalla lapsia kiinnostavaa toimintaa. Pajalla lapset mm. leikkivät, askartelivat, pelasivat ja kokkasivat. Lisäksi pajalla järjestettiin piirustus- ja tietokilpailut.

Tällaisia otuksia syntyy Hämeenkyrössä.

Tällaisia otuksia syntyy Hämeenkyrössä.

Kampanja sai kiitosta myös Hämeenkyröstä. Toimintaraha mahdollisti kahden nuoren kesätyöllistämisen kolmeksi viikoksi sekä turvallista ja mielekästä harrastamista Hämeenkyröläisille nuorille. Pajalle oli kysyntää jo ennakkoon, mutta taloudellisesti sen järjestäminen ilman rahallista lisäapua ei olisi onnistunut. Paja oli suosittu ja palautteen perusteella se helpotti ongelmaa minne laittaa pieni koululainen kesäloman alussa, kun vanhempien omat lomat alkavat vasta myöhemmin juhannuksesta.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähiruokasafari 2013

Moron ja Ystäväkylän Lähiruokasafari tulee taas Lauantaina 24.8.2013

Parikymmentä pirkanmaalaista lähiruokatuottajaa avaa safarilauantaina veräjänsä vierailijoille. Safarikohteilla voit törmätä vaikkapa viidakkokurkkuun, ylämaankarjaan tai luomukukkoon, maistella monenmoisia lähiherkkuja ja ostaa niitä talven varalle tai vaikka matkaevääksi.

Safarikartta julkaistaan Morossa 22.8., ota talteen ja suunnittele oma koko perheen Safariseikkailu.

Lisätietoa:
www.ystavakyla.fi/lahiruokasafari
moro.aamulehti.fi

Myös Moron oma Safaribussi kiertää Safaripäivänä Hämeenkyrössä. Bussiretkelle on arvottu mukaan bussilastillinen onnekkaita ja voitoista on ilmoitettu asianosaisille.

Lähiruokasafari 2013 järjestetään yhteistyössä Moron, Hämeenkyrön Yrityspalvelujen ja Kyrön Kylät ry:n kanssa.

banneri

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Tule Hämeenpuiston Kyläraitti -tapahtumaan lauantaina 8.6.

kyläraitti_juliste_kuva

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähikokkisodan apukokkien haku käynnissä, ilmoittaudu mukaan!

Hääriikö kotikeittössä oma juniorimestarikokki? Nyt on mahdollisuus päästä näyttämään kyntensä huippukokkien rinnalla, sillä Moron sivuilla haetaan parhaillaan apukokkeja Hella & Huoneen Arto Rastaan sekä Ravinteli Berthan Mika Roiton joukkueisiin Hämeenpuiston Kyläraitti -tapahtumassa käytävään Lähikokkisotaan Jos padat ja pöperöt syntyvät kädenkäänteessä ja leikkimielinen kisailu kiinnostaa niin nyt kannattaa laittaa hakemus pikaisesti menemään!

http://moro.aamulehti.fi/2013/05/20/kokkisotaan-haetaan-nuoria-apukokkeja-ilmoittaudu-mukaan/

Joukkueiden suorituksia kommentoi arvovaltainen raati, jossa tiukan leikkimielistä palautetta antavat Panimoravintola Plevnan kokki Jaakko Rautio, Pirkanmaan Osuuskaupan valikoimapäällikkö Jenni Keskinen, Parasta Pöytään Pirkanmaalta- hankkeen Eeva Ylinen sekä Pirkan Kylät ry:n Marja Vehnämaa. Palkintona voittajajoukkueen apukokkien perheille idyllinen kesäpäivä Vesilahdella Utun talleilla.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähivastuukampanjan toimintatonnin saajat valittu!

Ystäväkylä-hankkeen Lähivastuukampanja haki Pirkanmaan maaseudun paikallisyhdistyksiltä ehdotuksia, miten he parhaiten käyttäisivät tuhat euroa oman kylän yhteiseen tekemiseen ja erityisesti nuorten osallistamiseen ja akttivointiin. Toimintarahaa oli jaossa kolmelle parhaalle ehdotukselle.

Kampanja keräsi kaiken kaikkiaan huikeat yli 40 ideaa toimintatonnin käyttöön ensi kesäksi. Ystäväkylän, Pirkanmaan Osuuskaupan ja LähiTapiolan edustajien muodostaman valintaraadin tehtävä ei ollut helppo mutta lopulta avustuksen saajiksi valikoituivat Kangasalan Raudanmaan Nuorisoseuran ideoima Kesätöitä nuorille omalta kylältä, Hämeenkyrön 4H-yhdistyksen lapsille suunnattu Kesän puuhapaja sekä Mänttä-Vilppulan Kolhon kyläyhdistyksen vetämä, nuorten itse ideoima Tyttöjen oma juttu.

Tärkeimmät palkitsemisperusteet olivat nuorten osallistuminen, yhteinen tekeminen ja työkokemuksen hankkiminen. Raati arvosti myös toiminnan jatkuvuutta ja tarjolla olevan rahan kohdistumista mahdollisimman suoraan nuorten hyväksi.

- Paikallisena yrityksenä Pirkanmaan Osuuskauppa pyrkii edistämään alueen elinvoimaisuutta monella tapaa. Kaikki kolme toimintarahan saajaksi valittua yhdistystä järjestävät ensi kesänä mielekästä tekemistä paikallisille lapsille ja nuorille. Lähivastuukampanjan avulla pystymme yhdessä tarjoamaan heille mahdollisuuden uusien taitojen oppimiseen ja mielekkääseen ajanviettoon omassa kylässä, asiakkuus- ja markkinointijohtaja Katriina Kiviluoto Pirkanmaan Osuuskaupasta kertoo.

Kiitoksena ideatulvasta ja aktiivisesta osallistumisesta LähiTapiola päätti ottaa kampanjakohteiden lisäksi vielä oman kummihankkeen. Kummihankkeeksi valikoitui Virtain 4H-yhdistyksen vetämä Kesäduunia omalta kylältä, jossa yhdessä paikallisen MTK:n kanssa työllistetään nuoria avuksi oman lähialueen maatiloille. Nuoret saavat työkokemusta ja taloudellista osaamista sekä pohjaa elämälle omalta kylältä.

- Haluamme edistää nuorten taloudellista osaamista ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Valitsemassamme kummihankkeessa yhdistyi mahdollisuus osallistua nuorisotyöttömyyden vähentämiseen sekä yrittäjähenkisyyden ja paikallisuuden tukemiseen.  Onnistuessaan hanke on helposti uusittavissa myös tulevina kesinä ja lisäksi toimintamalli monistettavissa myös muille paikkakunnille, kommentoi markkinointipäällikkö Sari Seitsalo LähiTapiola Pirkanmaasta.

Ehdotusten määrä kertoo, että innokkaita tekijöitä kylillä riittää. Ideoiden toteutuminen on kuitenkin usein pienestä kiinni. Hakemusten perusteella suurin osa kampanjaan tulleista ideoista oli jo valmiina, mutta odotti taloudellista lisäpotkua. Hakijat pitivät toteuttamisen kannalta tärkeänä, ettei rahoitus edellytä valtavaa paperityötä ja raportointia. Tekemisen meininki korostui ehdotuksissa.

Kampanjakohteiden haussa korvaamaton apuna olivat viestiä paikallisyhdistyksiin vieneet Marja Vehnämaa Pirkan Kylät ry:stä ja Päivi Kiviranta Hämeen 4H-piiristä. Kiitokset osallistujille ja yhteistyökumppaneille sekä onnea toteutukseen!

Toiminnan edistymistä kampanjakohteissa seurataan näillä sivuilla, kannattaa siis käydä välillä tarkastamassa!

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti

Lähivastuukampanja tarjoaa tonneja kyläyhdistyksille

Löytyykö kylältänne lennokkaita visioita ja tekemisen tarmoa mutta rahaa uupuu ja toteutus tyssää? Laittaisiko tuhat euroa byrokratiavapaata toimintarahaa rattaat rullaamaan?

Ystäväkylän ja hankkeen yhteistyökumppanien yhteinen Lähivastuukampanja tarjoaa ensi kesäksi 3 x 1 000 € toimintarahaa Pirkanmaan maaseudun kyläyhdistyksille ja muille paikallisyhdistyksille näiden itse ideoimaan ja toteuttamaan pienimuotoiseen paikalliseen toimintaan. Nyt kannattaa laittaa ideariihi roihuamaan ja miettiä mitä kaikkea tonnilla voisi ensi kesänä saada aikaan!

Käyttökohde voi olla esimerkiksi kesäkioskin starttiraha, yhteisen tilan kunnostamistalkoot, omat festarit tai vaikka koko kylän digitukikurssi. Ensisijaisesti tavoitteena on nuoria yhteiseen tekemiseen ja yrittämiseen kannustava toiminta mutta kaikki hyvät ideat ovat tervetulleita. Mielikuvitus on rajana, pääasia että rahat menevät hyvään käyttöön ja yhteiseen touhuamiseen.

Ilmoittakaa yhdistyksenne mukaan toimintarahan hakuun 29.4. mennessä joko nettilomakkeella kampanjan sivuilla tai sähköpostitse allekirjoittaneelle. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja säännöt kampanjan sivuilla. Yhdistysten haussa auttavat Pirkan Kylät ry ja Hämeen 4H-piiri.

Toimintarahan saavat yhdistykset valitaan toukokuun alussa Ystäväkylän, LähiTapiolan ja Pirkanmaan Osuuskaupan edustajien raadilla. Valituille kohteille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja valinnat julkistetaan 13.5.2013.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Nettilomake: www.ystavakyla.fi/lahivastuu

Matti Pollari
Ystäväkylä-hanke
matti.pollari@tampere.fi
puh. 040 800 7800

Lähivastuukampanjan yhteistyökumppaneina:

LähiTapiola, Pirkanmaan Osuuskauppa, Pirkan kylät ry, Hämeen 4H piiri

 

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista, Blogi | Jätä kommentti